Aarne Haapakoski, ”Outsider”, ”Pekka Lipposen” ja ”Kalle Kustaa Korkin” seikkailuiden isä, oli SF filmausryhmän mukana kuvausmatkalla Andalusiassa ja Marokossa vuonna 1952. Matkakertomuksesta tehtiin kirja: Filmausmatka maurien maahan (WSOY 1953).
Kirjan kappale ”Fakiireja ja käärmeenkesyttäjiä” saattaa kiinnostaa aikamme fakiireja ja esiintyjiä. Haapakoski kertoo, että hän oli jo aiemmilla matkoilla nähnyt tarpeeksi näitä ”arabikaupunkien temppuilijoita” mutta sisukas opas oli raahannut hänet Tetuanissa paikallisen torin laidalle. Haapakoski kirjoittaa näin:
”Yhdessä (pilttuussa) istui luurankomainen laiha käärmeenlumoja risaisella matolla … edessään noin käsivarren vahvuinen täplikäs käärme joka pyrstö kiemurassa heilutteli päätään ja aukoi punaista terävähampaista kitaansa. Ukko otti erään huiluistaan, puhalsi sitä matalan sävelasteikon ja käärme painautui kiemuraan. Sitten hän otti käärmeen käsiinsä, kiersi sen kaulansa ympäri ja työnsi nenänsä käärmeen avonaiseen kitaan. Yhtäkkiä hän tempaisi päätään taaksepäin, jolloin käärmekieppu purkaantui ja lähes parin metrin mittainen matelija viuhahti piiskana ilmassa, leuat pureutuneena kesyttäjän nenään. uusittuaan tempun pari kertaa, ukko antoi käärmeen purra korviaan, leukaansa ja kurkkuaan, tehostaen näytöksensä vaikutusta pyyhkimällä puremajäljistä tihkuvaa verta nenästään aja korvistaan.
Toisen pilttuun edessä oli kasa pullonsirpaleita, ruskeita ja sinertäviä. Hän (Fakiiri) pullisteli lihaksiaan, levitteli lasinsirpaleet paljailla jaloillaan ja heittäytyi siten kuin pyhän hurmion vallassa sirpaleiden päälle, alkaen piehtaroida siinä kuin nurmella ikään. Aikansa temmeltyään hän nousi. Selässä ei näkynyt ainuttakaan verihaavaa, ainoastaan hienoja, valkoisia viiruja ja lasinsirpaleiden painelmia. Sitten hän otti ilkeännäköisen pullo pohjan, ruoskutteli sitä hampaillaan kuin korppua ikään ja nieleskeli musertamansa lasinsirpaleet.
Kolmas temppu oli se, että fakiiri otti kourallisen lasinsirpaleita ja hakkasi niihin paljailla rystysillä.
Ihmeellisin kuitenkin oli hiilipadan ääressä istuva fakiiri, mies kalju ja laiha kuin luuranko. Hän kyyrötti jalat ristissä matollaan, kohennellen tavan takaa hiilipataa, jossa oli kuumenemassa joukko erilaisia rautapuikkoja. Fakiiri Agadir, tulen herra. Fakiiri poltti hehkuvankuumilla rautapuikoilla omaa lihaansa. Hän pisteli puikkoja varpaisiinsa, hieroi niillä sormiaan ja asetti lopuksi kaikki neljä tulikuumaa rautaa sormiensa väliin. Palavan lihan ilkeä käry tunkeutui sieraimiimme. Olin aikoinaan Casablancassa nähnyt fakiirin, joka työnteli lyijykynän vahvuisia rautapuikkoja kylkiensä ja kaulansa läpi, mutta tämä itsensä polttaminen oli inhottavampaa.”
Näin siis Aarne Haapakoski 1950-luvulla. Valitettavasti fakiiri ei ole päässyt kirjan valokuviin mutta edes käärmeenlumoajasta potretti löytyy.
Ja valitettavasti Haapakoski ei kuvaa enempää tuon seudun katutaiteilijoita ja heidän metkujaan vaikka todennäköisesti niihin tuollakin matkalla on vielä törmännyt. Mutta ehkä sinä tiedät kirjoituksia joissa entisajan fakiireista tai taikureista kerrotaan silminnäkijöiden todistuksia. Vihjeitä tällaisista tarinoista voit lähettää sähköpostiosoitteeseen taikuri@marttisiren.fi
