Kerronpa ensiksi pienen salaisuuden. Osassa taikatemppuja on mukana annos matematiikkaa. Tempun rakenne voi perustua matematiikkaan ja/tai tempussa voi olla ihan avoimesti numeroita ja lukuja. Näistä matemaattisista tempuista on tehty kasapäin omia kirjoja. Varsinkin ”ennen vanhaan” taikurit olivat hyvin kiinnostuneita pohtimaan pelikorttien keskinäisiä suhteita sekoituksissa tai numeroiden ja laskutoimitusten ilmiöitä.
Kovin suurta merkitystä taikureille ei matemaattisilla tempuilla ole. Ideat joissa katsoja joutuu itse laskemaan jotain, vieläpä nopeasti päässälaskuna, ovat yleensä keikkatilanteissa tuhoon tuomittuja. ”Voisikos rouva ystävällisesti, siinä viininjuonnin lomassa, miettiä yhtä lukua, kertoa se kolmella ja jakaa saatu tulo kahdella? Jos jako ei mennyt tasan, niin pyöristä seuraavaan kokonaislukuun!” Ei saisi moinen suosiota Firman Juhlissa.
Matemaattisten temppujen ei kuitenkaan tarvitse jäädä unholaan. Niillä on edelleen oma paikkansa oikealla hetkellä oikeassa seurassa sellaisenaan.
Mikä parasta, matemaattiset temput voidaan viedä kouluun! Matematiikkaa voidaan demonstroida ja opettaa taikatempuin. Uuden aiheen voi aloittaa kiintoisasti tai jo käytyä jaksoa voi kerrata elävästi. Kevään viimeisiä tunteja voi hyödyntää salakavalasti oppimiseen. Mahdollisuudet ovat rajattomat. Opetuksesta saa kiintoisaa ja hauskaa ja aiheesta voivat innostua nekin, jotka ovat tähän saakka vain pyrkineet väistelemään kaikkea matematiikkaan liittyvää. Sopivia temppuja, sopivaa taikamatematiikkaa, löytyy kaikille luokille esikoulusta lukioon. On olemassa niin joustavia ideoita että tasan samaa numerotaulukkotemppua voidaan tarjota päiväkodista yläkouluun saakka. Vaikeusastetta voidaan kohderyhmän mukaan säätää numeroiden määrällä ja lopulta sillä että yläluokilla suunnitellaan tempun rakenne ihan itse eikä tyydytä valmiisiin taulukoihin.
Monikäyttöisyydestä huolimatta temput eivät vaadi monimutkaisia valmisteluita. Liitutaululla pääsee pitkälle. Pelikortit, nopat, kolikot, kourallinen klemmareita, kynä ja paperi, tuon verran tarvitaan lisätarvikkeita matemaattisen taikuuden laajempaan esittelyyn.
Kuulostaako haihattelulta? Ei moiseen ole aikaa! Tuossahan on se vaara, että oppitunnilla voi olla jopa hauskaa! Eihän niin saa olla!
Olen vetänyt lähes 10 vuotta matemaattisten taikatemppujen työpajoja opettajille, kansalaisopistoissa ja opettajien VESO-päivillä, monilla paikkakunnilla. Olen kertonut heille matemaattisista taikatempuista, näyttänyt taikatemppuja ja avannut niiden takana olevaa matematiikkaa. Ne jotka ovat rohjenneet työpajaan saakka, ovat yleensä pitäneet näkemästään ja kuulemastaan. Olen päässyt testaamaan muutamia ideoita päiväkodissa, alakoulussa, yläkoulussa ja jopa lukiossa. Ainakaan minulla ei ole ollut vaikeuksia tarjota ideoitani oppilaille. Ne opettajat jotka ovat uskaltaneet temppumatematiikkaa testata, ovat pääsääntöisesti olleet tyytyväisiä kokeiluihinsa. Siskoni Ulla Sirén-Peura asuu Tukholman lähellä Ruotsissa. Hän on Haningessa lukion matematiikan opettajana ja käyttää ahkerasti löytämiäni matemaattisia temppuja opetuksessaan.
Vaikuttaisi siltä, että matematiikkaa voidaan värittää matemaattisilla taikatempuilla. Opetuksesta tulee kiinnostavaa ja hauskaa. Kiinnostavaa ja hauskaa saa rakennettua muillakin menetelmillä, matemaattiset taikatemput ovat vain yksi tapa muiden joukossa. Mutta minä taikurina mainostan sitä minkä itse tunnen.
Ja lopuksi, nyt kun olemme selvinneet siitä järkytyksestä hengissä, että taikatemput tuodaan matematiikan tunneille, voit miettiä seuraavia otsikoita:
”Toden näköisiä ihmeitä – luento huijaamisesta psykologian opiskelijoille”
”Pelikorttien Historiaa – Matka Euroopan tärkeimpiin tapahtumiin 1300-luvulta tähän päivään”
”Arvan mekin ansaitsemme – Todennäköisyyslaskentaa pelikorteilla, kolikoilla ja nopilla”
Viimeksi kirjoitettu otsikossa ei ole mitään uutta, koska todennäköisyyslaskentaa ja pelikortteja sekoitan keskenään jo nyt Matemaattisten taikatemppujen työpajassa. Todennäköisyysoppia voisi kuitenkin opettaa otsikon mukaisesti ihan erikseen.
Nyt kerrottujen esimerkkien lisäksi voisi taikatemppuihin yhdistää fysiikan, kemian ja pienellä pohtimisella varmaan myös kuvaamataiteen, ilmaisutaidon opiskelusta nyt puhumattakaan.
Historian opetukseen voisi kytkeä lähes mihin tahansa ajankohtaan taikureiden ja /tai pelikorttien historiaa. Kiintoisinta olisi kuitenkin rakentaa pitkä yhtenäinen jana pelikorttien historiasta johon yhdistetään tärkeitä historiallisia tapahtumia. Näin historian opetus saa kiinteän muistijanan johon on helppo tukeutua. Tämä on samalla yksi muistitekniikkatemppu. Mutta koska muistitekniikkaa kouluttaa Suomessa jo taikurit Jarmo Luttinen ja Martti Vannas, jätän sen osaston muilta osin heille ja keskityn huolehtimaan muista mahdollisuuksista tuoda tukea opettamiseen.
perjantai 23. huhtikuuta 2010
Rakentelua
Tämä olisi voinut olla myös ensimmäinen Blogi-kirjoitukseni.
Kotisivuni osoitteessa www.marttisiren.fi uusiutuivat tällä viikolla. Nykyiset kotisivuni rakensi Katja Engblom. Kiitokset hänelle upeasta työstä.
Monen muun asian lisäksi Katja on taikurilehti Magicscriptin päätoimittaja täällä Suomessa. Lehti on alkujaan espanjankielinen ja siellä lehden toimittamisesta vastaa Dani DaOrtiz, espanjalainen korttitaikuri. Dani on muutoin tulossa taas Suomeen huijaamaan muita taikureita Kouvolan Taikapäille 30.7 - 1.8.2010 Kouvolaan.
Taikurilehti Magicscriptin suomenkieliset sivut löydät osoitteesta www.magicstudio.org/magicscript.htm
Lehdellä on myös oma blogi osoitteessa www.magicscript.blogspot.com
Uusien kotisivujen rakentamisen yhteydessä juolahti mieleeni käynnistää oma Blogi. Ajatus oli minun, mutta siitä eteenpäin Katleena Kortesuo on antanut apua. Hän muun muassa keksi tuon Kolmannen Naisen laulusta lainatun ja muokatun nimen Blogilleni, "Tästä asti Taikaa".
Katleenan valistavan ja riemukkaan blogin löydät taasen osoitteesta
www.eioototta.blogspot.com
Postauksiani tänne on odottavissa tasaisen rauhallisesti, noin viikon välein.
Kotisivuni osoitteessa www.marttisiren.fi uusiutuivat tällä viikolla. Nykyiset kotisivuni rakensi Katja Engblom. Kiitokset hänelle upeasta työstä.
Monen muun asian lisäksi Katja on taikurilehti Magicscriptin päätoimittaja täällä Suomessa. Lehti on alkujaan espanjankielinen ja siellä lehden toimittamisesta vastaa Dani DaOrtiz, espanjalainen korttitaikuri. Dani on muutoin tulossa taas Suomeen huijaamaan muita taikureita Kouvolan Taikapäille 30.7 - 1.8.2010 Kouvolaan.
Taikurilehti Magicscriptin suomenkieliset sivut löydät osoitteesta www.magicstudio.org/magicscript.htm
Lehdellä on myös oma blogi osoitteessa www.magicscript.blogspot.com
Uusien kotisivujen rakentamisen yhteydessä juolahti mieleeni käynnistää oma Blogi. Ajatus oli minun, mutta siitä eteenpäin Katleena Kortesuo on antanut apua. Hän muun muassa keksi tuon Kolmannen Naisen laulusta lainatun ja muokatun nimen Blogilleni, "Tästä asti Taikaa".
Katleenan valistavan ja riemukkaan blogin löydät taasen osoitteesta
www.eioototta.blogspot.com
Postauksiani tänne on odottavissa tasaisen rauhallisesti, noin viikon välein.
maanantai 19. huhtikuuta 2010
Silmänkääntäjä?
Viime viikonloppuna nuori tyttö tuli kysymään Tampereen matkailumessuilla, jossa olin mukana mainostamassa Hämeenlinnan Keskiaikamarkkinoita, että mikä se sellainen silmänkääntäjä on?
Hyvä kysymys. Miksi en käyttänyt keskiaikaisesta taikurihahmostani nimitystä ”taikuri”, vaan nimitin itseni silmänkääntäjäksi?
Aina 1800-luvulle saakka sanalla taikuri oli erilainen merkitys kuin tänään. Suomalaisen Kirjallisuusseuran julkaisu ”Suomen Kansan muinaisia loitsurunoja” vuodelta 1880 kertoo seuraavaa:” Taikasanoja käytti kansa yleisesti tarpeissansa, mutta toisia taikarunoja löytyy, joiden käytäntään vaadittiin erityistä taitoa. Semmoisella taidolla varustetut olivat tietäjät, loitsijat, arpojat, poppamiehet, myrrysmiehet, intomiehet, kukkaromiehet, lumojat, taikurit, puoskarit, kuoharit, joiden joukkoon noidat ja velhot nimitettäkööt, vaikka eroavatkin edellä nimetyistä siinä suhteessa, että heidän toimensa ja hankkeensa aina tarkoittavat jotain pahaa ja turmiollista, kun niillä toisilla tavallisesti on jotain hyvää toimenansa.”
Taikuri-sana oli siis jo varattu ihan muuhun käyttöön mihin me olemme nykyään tottuneet.
Asian voi tarkistaa myös sanomalehdistä. Tarkistustyössä avuksi tulee Kansalliskirjaston digitaalinen sanomalehtikirjasto.
Varhaisin ”Taikuri” sana sanomalehdestä löytyy vuodelta 1821 Turun Wiikko-Sanomista. Mustalaisparantajaeukosta käytetään nimeä ”lumoaja eli taikuriämmä”. Myös Oulun wiikkosanomat kertovat vuonna 1830 kuinka paha onni oli tuottanut taloon eläinten ruton ja isäntä kutsutti hätään muutaman tietäjä – eli taikuri-ämmän. ”Suometar” kirjoittaa vuonna 1848, että Ruotsissa on vanha, vaikka jo vaipumaan päin oleva luulo Suomen asukkaiden olevan raakoja metsäläisiä, paljaita taikureita ja poppamiehiä. Esimerkkejä löytää ”taikuri”-hakusanalla lisää.
Koska taikuri-sana oli siis varattu vakavampaan käyttöön, piti toimittajien keksiä muita sanoja kuvaamaan niitä viihdyttäjiä, viihdetaikureita, jotka esittivät taikataidetta kansan huviksi.
Silmänkääntäjä
Silmänkääntäjä on näppärä nimi kuvaamaan taikoja tekevää henkilöä. Sanaa käytettiin 1800-luvulla sanomalehdissä kuvaamaan lähes ketä vaan joka temppuili tavallista ihmeellisemmin esimerkiksi markkinoilla. Ilman parempaa kuvausta silmänkääntäjä-sanan takana voi olla nuoralla tanssija tai jonglööri. Silmänkääntäjä-sanan alkuperästä ei ole tarkkaa tietoa. Pietari Hannikainen kirjoitti vuonna 1838 näytelmän ” Silmänkääntäjä eli Jussi Oluvisen matka Hölmölään. Ilveillys 2:ssa näytöksessä”. ”Silmänkääntäjä” on ensimmäinen julkisesti esitetty suomenkielinen näytelmä. Se sai ensi-iltansa Lappeenrannassa vuonna 1946. Näytelmässä Hölmönen kertoo kuulemansa tarinan Pietarissa olleesta silmänkääntäjästä joka oli syönyt hevosen kuorman palavia tappuroita ja juonut tynnyrin tervaa päälle kuin siirappia ja sitten oksennellut niin paljon vettä kadulle, että ihmiset luulivat hukkuvansa. Näytelmän silmänkääntäjä, Jussi Oluvinen, lupaa Hölmöselle tehdä vieläkin ihmeempiä. Saatuaan rahaa 55 ruplaa Oluvinen esittelee Hälmöselle ja hänen ystävilleen kanoja, kukkoja ja sian porsaan suurena ihmeenä, kertoen vain tutuille eläimille uudet nimet. Ihmiset tajuavat tulleensa huijatuksi, ja näytelmä päättyy toteamukseen, että kaikki silmänkääntäjät ovat huijareita. Hannikaisen näytelmä levisi 1800-luvun Suomeen ja sitä on esitetty useissa kymmenissä, ellei sadoissa paikkakunnissa. Näytelmä on levittänyt ”Silmänkääntäjä” sanan käyttöä, mutta myös vaikuttanut osaltaan sanan merkitykseen.
Silmänkääntäjä-sanaa käytettiin sanomalehdissämme niin viihdetaikureista kuin myös haukkumanimenä henkilöstä josta lehden toimittaja ei kirjoitushetkellä pitänyt. Ensimmäisen kerran sanomalehdessä käytetään ”Silmänkääntäjä” nimitystä viihdetaikurista Oulun Wiikkosanomissa vuonna 1857, tarinassa Robert-Houdinista.
Taikuri-sanan korvikkeita
Viihdetaikuria sanomalehdissä kuvattiin muun muassa ruotsin kielestä käyttöön otetuilla ”suomennoksilla” Prestidigitatööri (Prestidigitatören) ja konstmestari, konstimestari, (Konstmestaren, konstnärinnan). Englannin vaikutusta lienevät sanat Magiko, Magikeri ja magigeri.
Vaihtoehdot eivät loppuneet lainasanoihin. Suomenkieltä käytettiin nykykieltä rikkaammin kuvaamaan näitä viihteen ihmemiehiä ja -naisia. Seuraavia nimiä lukija sai 1800-luvulla tulkittavakseen: Taikataiteilija, Loihtutaiteilija, Loitsutaiteilija, Taitojen tekijä, Taituri, Velhotaiteilija, Taikailuniekka, Temppuilija, Loihtija, Noituri.
Lisukkeet
Monet esiintyjät mainostivat lisäksi itseään ja tekemisiään lisäkkeillä jotka joko korostivat henkilön uskottavuutta tai määrittivät paremmin esityksen sisältöä. 1800-luvun suosituin esiintyjien arvonimi oli professori. Joskus sanaa käytettiin toisen sana yhteydessä, vaikkapa ”loihtutaiteen professori” mutta usein tämä ilmiselvästi perusteeton arvo kelpasi sellaisenaan. Muut lisäarvot kertoivat esityksen sisällöstä: Esimerkiksi Mnemonikko teki muistitemppuja ja 1800-luvulla suositut antispiritistit paljastivat esityksissään kuinka ”oikeat” spiritistit huijaavat ihmisiä spiritistisissä istunnoissaan.
Iltamat
Jos toimittajilla oli 1800-luvulla hankalaa löytää vakiintunutta nimikettä esiintyjälle, yhtä kirjavia olivat taikuriesityksen kuvaukset. Lehtien mukaan kyseessä oli joko näytäntö, loihtunäytäntö, Taikailunäytäntö, Taikailtama, Loihtutaitoinen iltama, Iltama, Taikailuesitys tai Taikaesitys, Näytäntö korkeammassa loihtutaiteessa, loitsutaiteessa, taikailussa tai taikataiteessa. Kyseessä saattoi olla myös yksinkertaisesti Taikaesitys, tai mystisemmin, Noita-ilta. Satakunta lehti toteaa suoremmin: ”Taikataiteilijatar Pauliine Schmidt on antanut täällä kaksi näytäntöä taikatemppujen teossa”, kun Waasan lehti toteaa hiukan juhlallisemmin: Suuren Haave Iltaman (antaa) welhotaiteilijatar Paulinen Schmidt”
Ympyrä sulkeutuu
Vakavasti otettava sana ”taika” on 1800-luvun lopun sanomalehtien teksteillä pehmennetty laittamalla mukaan sana temppu, ”taikatemppu”. Taikuri-sanaa ei kuitenkaan käytetty vielä 1800-luvulla. Taikuri, sellaisena kuin me sen tunnemme, otettiin sanana käyttöön vasta 1900-luvun puolella. Ensimmäinen henkilö josta taikuri sanaa on sanomalehdissä käytetty nykymerkityksessä, on Oskar Hagberg joka kiersi ympäri Suomea vuosina 1899 – 1902 Spiritistitaitelijana ja maagikkona.
Hyvä kysymys. Miksi en käyttänyt keskiaikaisesta taikurihahmostani nimitystä ”taikuri”, vaan nimitin itseni silmänkääntäjäksi?
Aina 1800-luvulle saakka sanalla taikuri oli erilainen merkitys kuin tänään. Suomalaisen Kirjallisuusseuran julkaisu ”Suomen Kansan muinaisia loitsurunoja” vuodelta 1880 kertoo seuraavaa:” Taikasanoja käytti kansa yleisesti tarpeissansa, mutta toisia taikarunoja löytyy, joiden käytäntään vaadittiin erityistä taitoa. Semmoisella taidolla varustetut olivat tietäjät, loitsijat, arpojat, poppamiehet, myrrysmiehet, intomiehet, kukkaromiehet, lumojat, taikurit, puoskarit, kuoharit, joiden joukkoon noidat ja velhot nimitettäkööt, vaikka eroavatkin edellä nimetyistä siinä suhteessa, että heidän toimensa ja hankkeensa aina tarkoittavat jotain pahaa ja turmiollista, kun niillä toisilla tavallisesti on jotain hyvää toimenansa.”
Taikuri-sana oli siis jo varattu ihan muuhun käyttöön mihin me olemme nykyään tottuneet.
Asian voi tarkistaa myös sanomalehdistä. Tarkistustyössä avuksi tulee Kansalliskirjaston digitaalinen sanomalehtikirjasto.
Varhaisin ”Taikuri” sana sanomalehdestä löytyy vuodelta 1821 Turun Wiikko-Sanomista. Mustalaisparantajaeukosta käytetään nimeä ”lumoaja eli taikuriämmä”. Myös Oulun wiikkosanomat kertovat vuonna 1830 kuinka paha onni oli tuottanut taloon eläinten ruton ja isäntä kutsutti hätään muutaman tietäjä – eli taikuri-ämmän. ”Suometar” kirjoittaa vuonna 1848, että Ruotsissa on vanha, vaikka jo vaipumaan päin oleva luulo Suomen asukkaiden olevan raakoja metsäläisiä, paljaita taikureita ja poppamiehiä. Esimerkkejä löytää ”taikuri”-hakusanalla lisää.
Koska taikuri-sana oli siis varattu vakavampaan käyttöön, piti toimittajien keksiä muita sanoja kuvaamaan niitä viihdyttäjiä, viihdetaikureita, jotka esittivät taikataidetta kansan huviksi.
Silmänkääntäjä
Silmänkääntäjä on näppärä nimi kuvaamaan taikoja tekevää henkilöä. Sanaa käytettiin 1800-luvulla sanomalehdissä kuvaamaan lähes ketä vaan joka temppuili tavallista ihmeellisemmin esimerkiksi markkinoilla. Ilman parempaa kuvausta silmänkääntäjä-sanan takana voi olla nuoralla tanssija tai jonglööri. Silmänkääntäjä-sanan alkuperästä ei ole tarkkaa tietoa. Pietari Hannikainen kirjoitti vuonna 1838 näytelmän ” Silmänkääntäjä eli Jussi Oluvisen matka Hölmölään. Ilveillys 2:ssa näytöksessä”. ”Silmänkääntäjä” on ensimmäinen julkisesti esitetty suomenkielinen näytelmä. Se sai ensi-iltansa Lappeenrannassa vuonna 1946. Näytelmässä Hölmönen kertoo kuulemansa tarinan Pietarissa olleesta silmänkääntäjästä joka oli syönyt hevosen kuorman palavia tappuroita ja juonut tynnyrin tervaa päälle kuin siirappia ja sitten oksennellut niin paljon vettä kadulle, että ihmiset luulivat hukkuvansa. Näytelmän silmänkääntäjä, Jussi Oluvinen, lupaa Hölmöselle tehdä vieläkin ihmeempiä. Saatuaan rahaa 55 ruplaa Oluvinen esittelee Hälmöselle ja hänen ystävilleen kanoja, kukkoja ja sian porsaan suurena ihmeenä, kertoen vain tutuille eläimille uudet nimet. Ihmiset tajuavat tulleensa huijatuksi, ja näytelmä päättyy toteamukseen, että kaikki silmänkääntäjät ovat huijareita. Hannikaisen näytelmä levisi 1800-luvun Suomeen ja sitä on esitetty useissa kymmenissä, ellei sadoissa paikkakunnissa. Näytelmä on levittänyt ”Silmänkääntäjä” sanan käyttöä, mutta myös vaikuttanut osaltaan sanan merkitykseen.
Silmänkääntäjä-sanaa käytettiin sanomalehdissämme niin viihdetaikureista kuin myös haukkumanimenä henkilöstä josta lehden toimittaja ei kirjoitushetkellä pitänyt. Ensimmäisen kerran sanomalehdessä käytetään ”Silmänkääntäjä” nimitystä viihdetaikurista Oulun Wiikkosanomissa vuonna 1857, tarinassa Robert-Houdinista.
Taikuri-sanan korvikkeita
Viihdetaikuria sanomalehdissä kuvattiin muun muassa ruotsin kielestä käyttöön otetuilla ”suomennoksilla” Prestidigitatööri (Prestidigitatören) ja konstmestari, konstimestari, (Konstmestaren, konstnärinnan). Englannin vaikutusta lienevät sanat Magiko, Magikeri ja magigeri.
Vaihtoehdot eivät loppuneet lainasanoihin. Suomenkieltä käytettiin nykykieltä rikkaammin kuvaamaan näitä viihteen ihmemiehiä ja -naisia. Seuraavia nimiä lukija sai 1800-luvulla tulkittavakseen: Taikataiteilija, Loihtutaiteilija, Loitsutaiteilija, Taitojen tekijä, Taituri, Velhotaiteilija, Taikailuniekka, Temppuilija, Loihtija, Noituri.
Lisukkeet
Monet esiintyjät mainostivat lisäksi itseään ja tekemisiään lisäkkeillä jotka joko korostivat henkilön uskottavuutta tai määrittivät paremmin esityksen sisältöä. 1800-luvun suosituin esiintyjien arvonimi oli professori. Joskus sanaa käytettiin toisen sana yhteydessä, vaikkapa ”loihtutaiteen professori” mutta usein tämä ilmiselvästi perusteeton arvo kelpasi sellaisenaan. Muut lisäarvot kertoivat esityksen sisällöstä: Esimerkiksi Mnemonikko teki muistitemppuja ja 1800-luvulla suositut antispiritistit paljastivat esityksissään kuinka ”oikeat” spiritistit huijaavat ihmisiä spiritistisissä istunnoissaan.
Iltamat
Jos toimittajilla oli 1800-luvulla hankalaa löytää vakiintunutta nimikettä esiintyjälle, yhtä kirjavia olivat taikuriesityksen kuvaukset. Lehtien mukaan kyseessä oli joko näytäntö, loihtunäytäntö, Taikailunäytäntö, Taikailtama, Loihtutaitoinen iltama, Iltama, Taikailuesitys tai Taikaesitys, Näytäntö korkeammassa loihtutaiteessa, loitsutaiteessa, taikailussa tai taikataiteessa. Kyseessä saattoi olla myös yksinkertaisesti Taikaesitys, tai mystisemmin, Noita-ilta. Satakunta lehti toteaa suoremmin: ”Taikataiteilijatar Pauliine Schmidt on antanut täällä kaksi näytäntöä taikatemppujen teossa”, kun Waasan lehti toteaa hiukan juhlallisemmin: Suuren Haave Iltaman (antaa) welhotaiteilijatar Paulinen Schmidt”
Ympyrä sulkeutuu
Vakavasti otettava sana ”taika” on 1800-luvun lopun sanomalehtien teksteillä pehmennetty laittamalla mukaan sana temppu, ”taikatemppu”. Taikuri-sanaa ei kuitenkaan käytetty vielä 1800-luvulla. Taikuri, sellaisena kuin me sen tunnemme, otettiin sanana käyttöön vasta 1900-luvun puolella. Ensimmäinen henkilö josta taikuri sanaa on sanomalehdissä käytetty nykymerkityksessä, on Oskar Hagberg joka kiersi ympäri Suomea vuosina 1899 – 1902 Spiritistitaitelijana ja maagikkona.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)